Wu Hsin Kuen WHK main page

Wu Hsin Kuen Oulu ry:n historiikki

Jo vuonna 2000 viestittelin sen aikaisilla medioilla, että olisin tulossa vetämään ilmaisen(!) Kali-seminaarin Ouluun. Tuolloin asustelin vielä USAssa, mutta työni vei minut aina välillä Suomeen ja päätin käyttää näitä reissuja tiedusteluun jahka Oulusta kiinnostuneita löytyisi. Ensimmäisestä seminaarista alkoikin WHK-Oulun historia.

Ensimmäinen WHK-seminaari Oulussa

Osallistujien määrä hieman yllätti, sillä missään muualla ei oltu asiaa mainostettu kuin yhdellä keskustelupalstalla newseissä. Siis olin odotellut yhteydenottojen perusteella muutamaa kiinnostunutta ja paikalla olikin reilut parikymmentä! Noh, kokosin itseni ja latasin viiden tunnin setin Kalia etc. osallistujille pitäen vain pienen tauon välissä. Osa porukasta alkoikin jo tippumaan pois ja vain sitkeimmät jäivät joille sitten yritin expressata kaikkeni. Kiitosten perusteella päättelin, että tälle olisi tilausta ja aloin jo suunnittelemaan seuraavaa keikkaa. Sellainen tarjoutuikin muutamaa kuukautta myöhemmin ja vedin yhden viikon aikana kolmet reenit WHK:n curriculumia noudattaen.

Takaisinmuutto Ouluun

Seuraavana vuonna muutin sitten takaisin Ouluun ja olin jo etukäteen kuulostellut näiltä seminaareille osallistuneilta kiinnostusta seuran pyörittämiseen ja saanut ajatukselleni vastakaikua. Jälleen kerran ei missään pahemmin mainosteltu sillä tarkoituksena oli saada kourallinen päteviä kavereita, jotka voisivat tulevaisuudessa osallistua aktiivisemminkin treenien ohjaamiseen. Nälkä kasvaa syödessä ja vihdoin syksyllä oli aika aloittaa ensimmäinen varsinainen peruskurssi. Sitä sentään jonkun verran mainostettiinkin, ja porukkaa valui näytökseen aivan kohtuudella. Näytös meni ei nyt aivan nappiin mutta ainakin vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Koska tuolloin harjoittelimme vain kaupungin meille myöntämissä vähissä tiloissa niin päätimme, että peruskurssi pidettäköön vain kerran vuodessa, vähempikin olisi joitain kiinnostanut. Mutta turvataksemme edes jonkunsorttisen harrastajamäärän päädyimme kertaan vuodessa.

Sifu Rister aloittaa vuosittaiset vierailut Ouluun

Vihdoin seuraavan vuoden kesänä tuli myös WHK:n perustaja sifu Jon Rister Ouluun vetämään seminaaria ja reenejä reilun viikon ajaksi, vauhti oli hullua, kolmet treenit päivässä, sifu myöhemmin kertoikin, että oli mennyt kuukausi ennenkuin oli toipunut reissun tuottamasta henkisestä rääkistä. Olimme hetken tyytyväisiä ja sulattelimme valtavaa tiedonmäärää, ja tyypilliseen tapaan `koskimme' uuteen materiaaliin vasta muutaman kuukauden sulattelun jälkeen.

USA:n oppireissut alkoivat

Syksyllä seura ehdotti, että lähtisin hakemaan lisäoppia varsinkin Wing Chun kung fuun USAsta sillä sifu Rister oli järjestämässä seminaaria sifu Francis Fongille. Tottakai innostuin asiasta ja matkaan oli lähdettävä, seura pystyi sponssaamaan puolet lentolipusta ja loput kaivoin ohuen lompakkoni pohjlta tietäen, että niitä rahoja kaipaisin seuraavana keväänä näkkileipää rouskuttaessani. Viikko Dallasissa sifun kanssa reenaillessa ja vielä sifu Franciksen seminaari päälle oli kyllä mieleenpainuva, jälleen valtava tietomäärä liikkui mukanani ja tällä kertaa jo suurinosa oli videoituna, jotta tarvittaessa voisi etsiä vastauksia kysymyksiin.

Vuosittainen lisäoppi sifu Fongin Atlantan ohjaajaleirillä

Jälleen seuraavana keväänä sifu Rister vieraili Oulussa, ja jälleen imin kaiken tiedon mitä irti lähti ja mitä ämpäriini mahtui. Syksyllä tulikin sitten ensimmäinen kutsu osallistua sifu Franciksen ohjaajaleirille ja pyysin mukaani yhden ylimmistä oppilaistani, sellainen kun oli sallittua. Sydäntä tyrskäyttävä leirihän se oli ja kesti neljä päivää jonka aikana huomasimme kuinka `all around' persoona sifu Francis olikaan, oli sitten kyseessä treenaaminen tai ihmisten kanssa asiointi.

Saksa vierailulistalle

Kovasti oli sifu Francis vaikuttanut persoonaani ja saadessani kutsun seminaariin Saksaan päätin, että menkööt sitten kaikki varat,' korkoina konkurssiin', päätin mielessäni ja houkuttelin liudan ylimpiä oppilaitani mukaan. Saksan seminaari oli tietenkin loistava, eikä vähiten sen takia, että WHK meinasi varastaa koko shown, sillä sifu Francis toki muisti minut ja sitten alkoikin kunnon myllytys. Noh, tuosta oli joka tapauksessa seurauksena, että pyysin häntä pitämään seminaaria Ouluun seuraavan vuoden kevääksi, johon hän sitten suostuikin, koska vaikken tuolloin vielä kuulunutkaan hänen organisaatioonsa niin sifu Rister kuului. Ja sitten oltiinkin keväässä ja Oulun poijjaat saivat kunnolla kyytiä ja huutia ja hauskaa oli, valtava määrä oppimateriaalia siirtyi jälleen omalle ja oppilaitteni `kovalevyille' kuin myös videon muodossa arkistoihini.

Vauhti kiihtyy

Meni muutama kuukausi ja sifu Rister oli jälleen Oulussa opettamassa meillä uusimpia guro Inosanton tekniikoita ja jakamassa ajatuksiaan treenaamisesta yleensäkin, ja taas sain viikon kiusata kysymyksilläni häntä, tällä kertaa treenit olivat vain kerran päivässä ja tietty yksi kaikile avoin seminaarikin järjestettiin. Phuuh, vauhti vaan kiihtyi viime loppuvuodesta sillä ensin lähdimme sifu Franciksen neljän päivän Instructor leirille jossa sitten minut ja muutama oppilaani huomioitiin sertien osaltakin, ja sieltä jatkoimme vielä Dallasiin. Ensin viikon verran treenailitiin sifu Risterin koululla ja vielä lopuksi oli ajarn Chain Muay Thai seminaari, jossa jälleen saimme huomiota osaksemme, ja tuliaisena oli kunnia liittyä ajarn Chain organisaatioon ja olla Suomen edustaja siinä. Kunnia nimenomaan, sillä hänellä oli tuolloin organisaatio jo 15:ssä eri maassa ja näissä yli 30 000 oppilasta.

Sitten vielä tuon jälkeen sinnittelimme Saksaan sifu Franciksen seminaariin nyt jo siis toista kertaa, seminaari oli tietenkin mahtava, mutta reissu...nooh...sanotaan nyt vaikka, että pirun haastava.

Vuoden 2005 alku

Jälleen ovat tuulet pyyhkineet meille otolliseen suuntaan, sillä nyt treenamme `omalla' salilla, jolloin tuokin jo kauan sitten haaveilemani toive on toteutunut, kiitos sisukkaiden ja kekseliäiden oppilaitteni. Ja taas on lisäoppia tulossa sillä sifu Francis on tulossa pian toista kertaa Ouluun pitämään seminaaria meille.

Ja entäpä viimeisimmät...sifu Larry Hartsell oli ollut kiinnostunut meidän koulusta ja ehdotti haluaisimmeko liittyä hänen organisaatioonsa, sillä suurinosa grapplingistamme oli häneltä peräisin joka tapauksessa sillä sifu Rister oli hänen pitkäaikainen oppilaansa. Noh, minun kunnianhimoni tuntien ei vastausta tarvitse kauan arvailla, eli vastasin että tottakai! Vielä kunhan saisi sen yhden guron siunauksen....oh well only the time will tell...pääasia että saamme treenata sydämen kyllyydestä.

Tällainen historiikki siis Oulun WHK:n osalta olisi nyt "paperilla". Paljon, todella paljon jätin pois, mutta tästäkin selvinnee mitä kautta mitäkin on seurallemme tapahtunut lyhyen olemassaolonsa aikana.

Risto Hietala

4th level Black Belt in Wu Hsin Kuen Academy of Martial Arts Association
3rd level Apprentice Instructor in Francis Fong Wing Chun kung fu association