Sifu Fong Oulussa 2005
Alku takkuaa tosi pahasti, sillä Sifun laukut ovat jääneet
vaiherikkaalla lennolla välille, mutta saamme ne kuitenkin juuri ennen
semiä takaisin. Sifu Francis ilmiselvästi on mielissään kun huomaa,
että olemme saaneet nyt 'omat' tilat.
Siu Nim Taosta lukkoihin
Treenit alkavat Siu Nim Taon läpikäymisellä. Kohta ollaankin jo
lukottelemassa ja meno on taas vauhdikasta, välillä matolla ja välillä
lattialla. Sifu Francis tuntuu olevan kuin vettä, niin sulavasti hän
soluu tekniikasta toiseen ja hallitsee kehonsa äärimmäisellä
taidollaan. Sitten siirrytään erilaisiin energiajuttuihin ja tällä
kertaa ei olekaan sifu Francis pelkästään se joka niitä suorittaa ja
demoaa vaan oppilaitamme! Silmät ymmyrkäisiniä tuijotellaan mitä
kaikkea voikaan tähän maailmaan mahtua ja itse päästään testailemaan
myöskin, jolloin epäilyksen siemenet jäävät vähälle lannoitteelle eli
oppi alkaa pikkuhiljaa pureutua.
Nälkäiset oppilaat
Lounaan jälkeen lisää grapplingia, eli mattotekniikkaa ja paljon. Osa
porukasta ei sovikaan matolle, jolloin painivat sitten kovalla betonilla.
Sifu Francis huudahtaakin minulle: 'I have never seen anybody to
grapple on the congrete' ja hymyilee leveästi - kuin myös
allekirjoittanutkin: oppilaat osoittavat nälkäisyytensä. Seuraavana on
sitten Chi Guyek harjoitusten vuoro, eli Sticky Legs. Siinä mennäänkin
sitten kuutisentoista askelta, eli koko tietyn alueen repertuaari ja on taas
pään pyörittelyä havaittavissa. Jälleen helppo huomata kuinka
curriculumimme muut lajit mukavasti tukevat tätäkin harjoitusta.
Toinen päivä Chi Saon parissa
Sunnuntaina onkin sitten Chi Saota aamusta ja myös iltapäivästäkin.
Sitkeästi sifu Francis jaksaa etsiä havainnolista esimerkkiä ja
apuvälineitä jotta saisimme maksimaalisen hyödyn harjoitteesta. Ja siltä
alkaa ajan kanssa vihdoin tuntuakin eli keho alkaa kuuntelemaan toisen
kehon viestejä kosketuksen ja paineen perusteella, jolloin itse
harjoituksetkin alkavat mennä takaraivoon, tosin hitaasti.
Jälleen täytyy jättää leijonanosa pois seminaarin kulusta, sama fiilis kuin
ennenkin eli tätä täytyy todellakin saada lisää. Suuret kiitokset taas
kaikille mukana olleille ja varsinkin sifu Francikselle joka tuntuu
ottaneen WHK:n melkein kuin kummilapsekseen ;)
Sifu Hietala
|